Avalon ja webCRM yhteistyöhön kohderyhmäviestinnässä
25.10.2011
Avalon on solminut jälleenmyyntisopimuksen WebCRM:n kanssa. Sopimuksen mukaan webCRM liitetään osaksi Avalonin sähköisen markkinoinnin palvelukonseptia.
Avalon tarjoaa asiakkailleen sähköisten suorakirjeiden suunnittelun ja toteutuksen, mahdollisuuden seurata kampanjoiden onnistumista raporttien avulla sekä oman asiakkuudenhallintaympäristön asiakastiedon keräämiseksi jatkomarkkinointia varten. Asiakastiedon keräämiseksi webCRM integroidaan Avalonin Easymail-työkaluun niin, että webCRM tuottaa säännöllisesti tietoa Easymailiin, jossa tieto on asiakkaan ja Avalonin käytettävissä markkinoinnissa.
Kaksi vuotta Suomessa toiminut webCRM on selkeän toimintalogiikkansa ja helppokäyttöisyytensä ansiosta saanut jo paljon tyytyväisiä asiakkaita. Ohjelmiston edustaja Suomessa, Juhani Lamminmäki, uskoo kuitenkin, että kasvulle on vielä tilaa, ja näkee yhteistyön Avalonin kanssa avaavan ovia laajemmille markkinoille.
- Monet asiakkaat haluavat kokonaisvaltaisen kumppanin, jolla on osaamista ja näkemystä alati muuttuvassa myynnin ja markkinoinnin kentässä. Olemme todella tyytyväisiä siitä, että saimme valtakunnallisen osaajan kasvavaan sähköiseen kohderyhmämarkkinointiin. Myynnin ja markkinoinnin kokonaisuuden hallinta on monen yrityksen tulevaisuuden kasvun kulmakiviä, ja olemme mielellämme mukana tuottamassa asiakashyötyjä, Juhani Lamminmäki sanoo.
Myös Avalonin toimitusjohtaja Jari Laakso odottaa yhteistyöltä paljon.
- Asiakkaat arvostavat sitä, että saavat kaiken yhden luukun takaa. WebCRM:n avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme ainutlaatuisen kokonaisuuden sähköiseen kohderyhmäviestintään. WebCRM on kokonaisvaltaisen palvelukonseptimme puuttuva lenkki, jonka avulla pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistäkin paremmin.
- WebCRM sopii erinomaisesti osaksi Avalonin ratkaisua, sillä siinä on hyvä hinta-laatu -suhde, se on monipuolinen ja helppokäyttöinen, helposti integroitavissa sekä täysin suomenkielinen, mikä on monelle asiakkaalle erittäin tärkeää, Jari Laakso sanoo.
WebCRM on selainkäyttöinen asiakkuudenhallintajärjestelmä, joka on tarkoitettu pienille ja keskisuurille yrityksille. Järjestelmää käytetään myyntiprojekteissa monilla eri toimialoilla kuten tuotanto, palvelut, media, telemarkkinointi, koulutus, kiinteistönvälitys, kiinteistöjen hallinta, IT ratkaisut ja konsultointi. Tanskalaisella yrityksellä on noin 10.000 käyttäjää yli 20:ssä maassa.
Lisätietoja:
Jari Laakso, Avalon: GSM 0400 587 253
Juhani Lamminmäki, webCRM: GSM 040 777 2361
Oikotie
Ajankohtaista
- Avalonin väki juhli yrityksen täysi-ikäistymistä Levillä
- Avalon ja webCRM yhteistyöhön kohderyhmäviestinnässä
- Sotainvalidien avustajatoiminta sai käyttöönsä 9 uutta autoa
- Planner Espoo Oy:n liiketoiminta kaupassa Avalonille
- Avalonin toimistot myös Tampereelle ja Lappeenrantaan
