Hyvää palautetta
25.11.2009
Avalon oli toista kertaa mukana Taloustutkimuksen MTL:n toimesta toteuttamassa markkinointiviestinnän asiakastutkimuksessa. Tulokset kertovat sekä kehitystyön onnistumisesta että uusista tarpeista.
Pääsääntöisesti Avalonin saama palaute kulkee toimialan keskiarvojen yläpuolella, mitä tulee tyytyväisyyteen yhteistyön eri tekijöihin. Maine, aikataulujen pitävyys, kyky kuunnella ja ymmärtää asiakasta sekä toiminnan systemaattisuus ja järjestelmällisyys arvioidaan erinomaisiksi. Asiakkaamme ovat myös halukkaita jatkamaan asiakassuhdetta ja suosittelemaan meitä.
Vastaajat pitävät erityisen tärkeinä ominaisuuksina aikataulujen pitävyyttä, taloudellista tuloksellisuutta, kuuntelemisen taitoa sekä hinta-laatu-suhdetta – seikkaa, josta Avalon on aiemminkin saanut hyvää palautetta.
Kansainvälisestä osaamisesta saimme ansaitusti kritiikkiä. Mutta tämä asia onkin ollut voimakkaan kehitystyön alla ja seuraava tutkimus kertokoon kehityksestä enemmän!



