Planner Espoo Oy:n liiketoiminta kaupassa Avalonille

12.07.2011

Mainostoimisto Planner Espoo Oy:n henkilöstö ja liiketoiminta siirtyvät elokuun alussa markkinointiviestintäyritys Avalon Oy:lle.  Plannerin liiketoimintakauppa on tärkeä osa Avalonin strategiaa laajentua kaikkiin Suomen suuriin kaupunkeihin.

Aiempien Helsingin, Oulun, Kemin ja Jyväskylän toimistojen rinnalle ovat vastikään avautuneet Tampereen ja Lappeenrannan toimistot. Yritys on kiinnostunut toimistojen avaamisesta myös mm. Turkuun, Lahteen, Poriin, Kuopioon ja Vaasaan.

”Katsomme pääkaupunkiseudun kehityksemme kannalta erittäin tärkeäksi kohteeksi. Plannerin osaajat tuovat tullessaan monialaista osaamista sekä strategiselle että suunnittelu- ja toteutuspuolelle", korostaa Avalonin toimitusjohtaja Jari Laakso.

Vuonna 1994 perustettu perheyritys Avalon tunnetaan markkinointiviestinnän alalla erityisesti vahvasta digiosaamisestaan. Avalonin strategiajohtajaksi Plannerilta siirtyvä Kati Lanu toteaa, että digipuolen asiantuntemus laajentaa palvelumahdollisuuksia entisestään:

“Yhdistymisen jälkeenkin asiakkaillemme on tärkeintä se, että he saavat edelleen samaa joustavaa palvelua kuin ennenkin ilman turhia kiemuroita tai byrokratiaa. Tärkeää on myös, että samat yhteyshenkilöt löytyvät puhelimen päästä."

Avalonin luovana johtajana elokuun alussa aloittava Eero Peurala on Lanun kanssa samoilla linjoilla:

“Tällä alalla tekee hyvää ottaa muutama muutoksen askel säännöllisin väliajoin. Olen toiminut yrittäjänä kahdeksan vuotta ja keskittynyt viime vuosina kehittämään ideoinnin ja suunnittelun prosessia. Nyt tuntuu hyvältä tuoda tätä ajattelua isomman porukan hyödyksi. Tämä on meidän koko joukolle yhtä aikaa innostava haaste kuin mahtava mahdollisuus."

Kaupan myötä Avalonin vuoden 2011 kasvu tulee olemaan selvästi yli 15 prosentin luokkaa.

Avalon on kasvanut jatkuvasti myös kansainvälisesti mm. vahvan digiosaamisen, oman Easy-tuoteperheen sekä BrandEditor –brändin- ja aineistonhallintatuotteen kautta.

Lisäksi Avalon on kehittänyt runsaasti kansainvälistäkin kiinnostusta herättäneen asiakaslähtöisen kokonaispalvelukonseptin Avalonin AsiakasPalveluOhjelmiston (AAPO). Sen avulla pystytään oikomaan yhteistyö asiakkaan ja toimiston välillä suoraviivaisemmaksi. AAPO on Avalonin toimistojen välinen yhteinen työympäristö, joka luo yhden OneAvalon –hengen mukaisen toimintaympäristön eri puolilla sijaitsevien toimistojen välille. AAPO on reilun kahden vuoden voimakkaan kehitystyön tulos ja useiden satojen tuhansien eurojen hanke on saanut innovatiivisuutensa ansiosta tukea myös Lapin Ely-keskukselta. AAPOn etuja on myös kustannustehokkuus. Avalonin asiakkaat saavat AAPOn käyttöönsä veloituksetta.

 

Lisätietoja:

Avalon Oy, toimitusjohtaja Jari Laakso, puh. 0400 587 253

Planner Espoo Oy, toimitusjohtaja Kati Lanu, puh. 040 523 0343, kati.lanu@planner.fi