Oulun imago muuttunut IT:stä TI:ksi

Mikko Niskanen,
Projektijohtaja

Julkaistu: 12.02.2010

Soittiko Gorba kännykällä Oulusta kotiin? Keksittiinkö tekstiviesti tosiasiassa Oulussa? Huuskonen on guru?
Huoh. Kaikki kysymykset haisee menneelle johon ei ole paluuta. Ne liittyvät Oulun aikaisempaan imagoon IT-kaupunkina. Siihen imagoon jota kaupunki tuki ja rakensi yhteistyössä yritysten ja yliopiston kanssa.
Skoolaukset on skoolattu ja krapulakin osittain kärsitty. Enää ei ole jäljellä kuin läikkänen muistikuva menneestä. Nyt olisi uuden boostin vuoro.

Näivettäjät.

Nousun ja haihtuneen krapulan väliin mahtuu näivettymisen aikakausi. Kaikki tuntui kulminoituvan Oulun mielikuvan rakentamisenkin näkökulmasta päättäjien päättämättömyyteen. Jos päättäjä ei osaa päättää, niin onko silloin kohdalle langennut tehtävä tehty? Kymmenen vuotta meni kallioparkkia vatvoessa ja konsulttien taskuihin markka-/eurosummia, jotka vähintäänkin hävettäisi yritysmaailmassa. Joka suuntaan kumartelun aikana kaupunki urvahti ja johti ulkoasuun jonka jokainen voi tarkistaa kävelylenkillä keskikaupungilla. Näivettäjien on turha puhua Oulun mielikuvan rakentamisesta ennen kuin kivijalat ja seinät on paikattu katseen kestäviksi.

Kateus.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Oulun ulko- ja sisäpuolelta on tullut ehdotuksia matkailun kehittämiseksi jotta tulovirtoja matkaisi maantietä, rautatietä tai lentoteitse Ouluun. Matkakeskusta, torin kehitystä, ideaparkia, jne – sinnikkäimmät yrittävät työntää vanhojakin innovaatioita edelleen läpi. Kaupungin ja ehdottajien viestintään perustuen tulee kuva että pelätään jonkun tekevän liiketaloudellista voittoa uusilla asioilla. Meidän maille kun ei niin vaan tulla ja rakenneta pytinkiä ja härveliä joilla investoija rikastuu entisestään!

Ihmiset.

Tammikuun puoliväli. Pakkasta -22 astetta. Oululainen sotkee fillarilla pohjoisella alikäytävällä mutta polkupyörän kettinki menee pois paikoiltaan. Pyörä katolleen ja kohmettuneilla sormilla alkaa kärsivällisyyttä vaativa korjausoperaatio. Kohdalle osuu toinen oululainen talvipolkupyöräilijä. Hän pysähtyy ja tarjoaa apuaan. Tapahtuman todistajana episodi pyörii mainosfilminä silmissäni. Tapahtuuko vastaavaa missään muussa suomalaisessa kaupungissa? Ehkä se mielikuvallinen vahvuus löytyykin kadun tasolta tavallisista oululaisista ihmisistä.

Usko.

Ja niinhän se on. Qstock elää edelleen kaupungista huolimatta. Ilmakitarointikin jatkuu edelleen koska yksittäiset ihmiset ovat asiasta innostuneita ja sitoutuneita järjestämään. Mutta se merkittävä matkailuvaltti puuttuu. Eikä sitä tule koska se vaatisi päätöksentekokykyä ja yhteistyötä eri tahojen kanssa sekä päättäjiltä näkemyksellistä rohkeutta kritiikkiä kohtaan. Vakiorinnastukset vanhusten, lasten ja sairaiden olojen parantamisen tarpeisiin tulee joka tapauksessa. Jostakin niihinkin vain on rahat otettava. Miksei sitten matkailun tulovirroista? Tai vaikeammin mittavista ja siten helpommin alas ammuttavista asioista, kuten myönteisen imagon tuomasta boostista ja sen välillisistä vaikutuksista?

Viesti.

Finnairin ex-pääjohtaja sanoi erotessaan että on unohtunut ketä varten töitä tehdään: ei itseä vaan muiden palvelemiseksi – se on ainoa keino menestyä. Kaupungin organisaationkin ensimmäinen kohderyhmä on kaupungin organisaatio ja päättäjät itse. Viestinnän seuraava kohde ovat veronmaksajat. Oululaisten pitäisi olla ylpeitä omasta ympäristöstään, työstään ja saavutuksistaan jotta positiivisuus siirtyisi myös palvelutiskeille ja sitä kautta myös kuntarajojen ulkopuolelle. Kulisseissa varmasti tapahtuu koko ajan, mutta ulospäin poliitikko puhuu aietyöryhmän perustamisesta ja yrittäjä siitä paljonko investointi maksaa ja mitä sillä saavutetaan ja milloin. Aikomisen ja konkretian väliin jää kuilu, ja näyttää siltä että TI eli Tee Itse on valttia Oulussa.