Suunnittelemme ja tuotamme asiakkaillemme koko ajan enemmän kohdennettuja monikanavakampanjoita. Siksi etsimme avuksemme sinua, Technical specialist, täydentämään osaavaa joukkoamme Oulussa.
Huomasin jossain vaiheessa alkutalvesta tarvitsevani normaalin työpäivän jälkeen aina pienet unet. Ne tuntuivat suorastaan välttämättömiltä, että jaksoin illan touhut perheen kanssa. Vaaka näytti ennätyslukemia. En pitänyt näkemästäni katsoessani peiliin.
Avalonin jo liki 20 vuotta kestänyt menestys ja kasvu perustuvat siihen, että olemme lähellä asiakkaitamme. Valtakunnallisuutemme ansiosta voimme palvella sinua yhtälailla alueellisissa kuin koko maan kattavissa markkinointitarpeissa. Tästä pitävät huolen noin 40 avalonilaista kuudella eri paikkakunnalla.
Kun on aika siirtyä hakemaa kasvua Suomen rajojen ulkopuolelta, valjastamme avuksesi ICOM+IN:in, maailman suurimman itsenäisten toimistojen verkoston, jonka Suomen edustaja olemme.
Tel +358 40 1525 300