Ville Rantanen, Copywriter & Concept Designer

Senkin valkoparta, vanha tuttu. Nyt suosittelisin käärimään nutun hihat, koska aion lähettää sinulle muutaman toivomuksen. Pari sellaista pehmeää ja pari hieman kovempaa ammatillista.

Toivon siis seuraavaa. Kilttien lapsien sijaan (niitä on jo kolme) toivon näkeväni kilttejä aikuisia. Sellaisia leveästi hymyileviä tuikkusilmiä, jotka eivät töni lahjaostoksilla tai heristele sormeaan jouluruuhkassa. Olisi mahtavaa, jos leppoisa mieli saavuttaisi meidät jo ennen kolmannen kinkkuviinin korkkaamista.

Maailmanrauhaa ja rakkautta toivon myös, mutta realistina tyydyn vähempäänkin. Jos siis voisit toimittaa jonkin ihmepaketin, joka vähentäisi sekä pienten että isojen välistä kiusaamista, lisäisi ihmisten keskinäistä arvostusta ja antaisi meille kyvyn olla vähemmän itsekkäitä. Aamen.

Siinäpä ne pehmeät. Ammatillisesti toivon rohkeuspilleriä kaikille markkinointia tekeville ja sitä ostaville ja siihen vaikuttaville. Kun töitä tehdään epäonnistumisia pelkäämättä ja kuuhun kurkottaen, lopputulos on huonoimmillaankin parempi kuin varmistellen taputeltu.

Toiseksi toivon, että me kaikki muistaisimme työssämme, ettei lähiaikoina ole heti, eikä pian nyt. Tuo siis Pukki-rakas meille hieman armeliaampi aikakäsitys, niin ensi vuodesta tulee takuulla tehokkaampi ja mukavampi.

Kolmanneksi toivon, että lastaisit rekeesi ison kasan laadukasta sisältöä. Sillä nimittäin tullaan tekemään lähivuosina ihmeitä. Sillä otetaan uusista markkinointiteknologioista kaikki irti. Sillä viedään yritykset ihmisten iholle – ja sillä erotetaan voittajat niistä toisista.

Sitten lopuksi rohkenisin vielä toivoa interaktiivista tiikeriä, lumisurffilautaa, Ryhmä Hau -kylpytakkia, triggerpalloja, Suomi 100 -juhlamukia sekä Remeksen Vapauden ristiä. Ne kun ovat tutkimusten mukaan tämän joulun suurimmat hitit.

Hyvää Joulua isolla jiillä!

Ps. Tiedän, että olet nykyään aika moderni jäbä, joten mikäli et lue enää perinteistä kirjepostia, tulen lähestymään sinua myös muissa kanavissasi: Facessa, Instassa, Twitterissä, Linkedinissä, Tubessa ja Pinterestissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *