Mika Ruottinen, Art Director & Concept Designer

Viimeksi sukelsin blogissani syvälle kuvituksellisen kuvankäsittelyn uskomattomaan maailmaan. Tämän päivän epistolassa palaan happirikkaisiin pintavesiin ja siihen ”normaaliin” kuvankäsittelyyn, mitä jokainen graafikko tekee päivittäin ilman, että saa siitä kultamitaleja tai talotontteja kunnanjohtajalta. Tai ainakaan minä en ole saanut, vaikka vielä hymyilin nätisti.

 

Somaa sommittelua

Kuvat ovat sommittelun selkäranka. Aina vain selkäranka ei sellaisenaan sovi haluttuun sommitelmaan. Kuvankäsittelyllä saa aikaan mitä vaan, mutta usein on tärkeää, että kuvan autenttisuus säilyy. Aina ei myöskään ennätä työstää jokaista kuvaa loputtomasti.

Tässä muutamia esimerkkejä graafikon tekemistä nopeista muutoksista, joiden avulla kuvan sommittelu saadaan toimimaan käden käänteessä.

 

Taivas on rajana

Ai jai, onpas tässä kuvassa ahtautta ilmatilassa! Mahtaakohan tuolla linnutkaan mahtua lentämään? Vaikutelma olisi heti eeppisempi, jos kuvapintaa jatkuisi tuntuvasti ylöspäin. Horisonttia voisi tietysti jatkaa myös sivusuunnassa, mutta tällöin autenttisuus kärsii. Emme tiedä miten maisema jatkuu sivuille, mutta aina voi olettaa, että taivas kuitenkin jatkuu ylöspäin.

 

Katseenvangitsija

Yksi sommittelun ja vaikkapa lehtitaiton säännöistä on, että kuvattujen henkilöiden katse suuntautuu sinne, minne lukijankin huomiota halutaan suunnata. Lehtitaitossa tämä yleensä tarkoittaa aukeaman keskitaitosta. Kuvassa esiintyvää henkilöä kuvattaessa tätä ei ole välttämättä huomioitu, joten katseen suuntaa joudutaan usein kääntämään. Helpoimmin tämä tapahtuu kääntämällä kuva vaakasuunnassa peilikuvaksi. Ammattikielessä puhutaan horisontaalisesta flippaamisesta. Tämäkin toki vaikuttaa kuvan autenttisuuteen, mutta yleensä se ei isommin haittaa ainakaan kuvattavaa henkilöä, ihminen kun on tottunut näkemään itsensä nimenomaan peilikuvana.

 

Teksti hukkuu, mistä pelastusrengas?

Usein mainonnan maailmassa joudutaan yhdistämään tekstiä ja kuvaa *omg*. Joskus niitä sijoitetaan samaan sommitelmaan jopa päällekkäin *faints*. Ongelmia syntyy, kun tekstiä pitäisi sijoittaa yksityiskohtia pursuavan kuvan päälle. Tällöin teksti herkästi hukkuu kuvaan, ja lukeminen on vaikeaa. Pelastus löytyy hienovaraisesta varjostuksesta. Tällöin joko tekstin laitoja varjostetaan hieman tai koko kuvan päälle tehdään kevyt tummentava liukuväri eli feidi. Welcome to the dark side, rakas lukija!

 

Hei, älä nyt flippaa!

Kaikki nämä aiemmin mainitsemani kuvankäsittelyn perusniksit ovat yleensä aika riskittömiä, ja niiden vaikutukset kokonaissommitteluun ovat pelkästään positiivisia. Uutiskuvissa niitä toki vältetään, ettei autenttisuus kärsi. Mutta eihän uutiskuvan kääntäminen peilikuvaksi voi kovin vaarallista olla, eihän?

Taannoin Kalevan ulkomaan uutisissa käsiteltiin Venäjän erikoispoliisiyksikköä nimeltään ”OMON”. Kyrillisillä aakkosilla tuo N-kirjain tosin muuttuu H-kirjaimeksi, ja vielä kun lehden taittaja oli päättänyt flipata kyseisen uutisen pääkuvan… noh kerrankin Kalevassa oli muutakin hauskaa kuin Fingerpori.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *