Stora Enson Tähtigaala

Avalon sai Stora Enson Tähtigaalan välkehtimään

Asiakkaamme Stora Enso Metsä juhlii tammi-helmikuussa yhdessä Tähtiasiakkaidensa kanssa Tähtigaala 2018 -kiertueen merkeissä. 15 paikkakuntaa käsittävä kiertue on Stora Enson kiitos hyvästä yhteistyöstä asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Kiertueen tähtenä loistaa tällä kertaa upea Johanna Försti, joka esittää akustisen yhtyeensä kanssa tuttuja, uudelleen sovitettuja kappaleita teemalla ”Tunnelmia”.

 

Avalonilla iso rooli

Avalon on toiminut Stora Enson markkinointikumppanina jo 90-luvulta asti. Kiinteää yhteistyötä tehdään metsänomistajien markkinoinnin tiimoilta, erityisesti perinteisten printtituotteiden muodossa. Avalonin tiimi tuottaa mm. esitteitä, suorakirjeitä, vuosikalentereita ja lehti-ilmoituksia sekä vastaa monien Stora Enson tapahtumien markkinointimateriaaleista. Tähtigaala 2018 on esimerkki tapahtumamarkkinoinnista.

”Me olemme oikeasti ylpeitä Tähtigaala-kokonaisuudesta, se on meidän kruununjalokivi. Avalonilla on tapahtumassa iso rooli: hyvin pienillä asioilla täytyy saada oikea juhlan tuntu aikaiseksi. Tapahtumakutsu on tärkein kohta koko prosessia. Se jos epäonnistuu, eikä porukka kiinnostu, niin vaikea on enää kiertuevaiheessa paikata. Kutsu ja postitus onnistuivat tänä vuonna loistavasti, kaikilla kiertuepaikkakunnilla tapahtumat täyttyivät nopeasti,” Stora Enson markkinointipäällikkö Juha Hanni myhäilee tyytyväisenä.

 Stora Enson Tähtigaala 2018, Madetojansali 

Valo tuo tunnelman

”Lähdimme miettimään, mikä elementti luo tehokkaimmin tunnelmaa, ja kyllähän se on valo. Tapahtuman visuaalisissa materiaaleissa valo tiivistyy kullanvärisiksi, välkehteleviksi pilkahduksiksi, onhan Tähtigaala arvokas ja juhlava tapahtuma – metsänomistajan juhlapäivä. Johanna Förstin dramaattinen kuva luo loistavan kontrastin välkehtivälle valolle,” perustelee Avalonin tiimi valittua linjaa.

Avalonin tiimi Stora Enson asiakkuudessa: Nina Taipaleenmäki (Client Director), Jutta Rikola (AD/ Concept Designer) ja Eveliina Haataja (Concept Designer/Copywriter).

Lisätietoja
Nina Taipaleenmäki
nina.taipaleenmaki@avalon.fi
p. 040 487 8717