Pete ja Jari Laakso onnellisina
< Takaisin listaukseen

25 vuotta kokonaisvaltaisia asiakaskokemuksia

18.06.2019

Kevät 2019 on ollut Avalonille monestakin syystä erityinen. Yritys täyttää 25 vuotta ja Oulun toimisto saavuttaa kahdenkymmenen vuoden merkkipaalun. Mutta miten tänne onkaan päädytty? Mikä Avalonin omistajien, Jari ja Pete Laakson mielestä on ollut avain menestymiseen kvartaalin mittaisella matkalla?

Sinnikkyydellä läpi vaikka harmaan kiven

Laakson veljekset päätyivät alalle molemmat hieman sattumalta. Jari oli nuorena kiinnostunut työstä teknologian parissa, Pete puolestaan unelmoi jonkin aikaa kellosepän työstä. Ennen markkinointiin siirtymistä Jari työskenteli myynnin ja laskutuksen parissa, Pohjolan Sanomissa sekä painoalalla. Avalonin perustamista edelsi myös useampi vuosi työskentelyä muissa mainostoimistoissa. Pete puolestaan siirtyi Avalonille ja markkinointiin pari vuotta veljensä jälkeen graafiselta alalta.

Vahva usko omaan tekemiseen ja parempaan huomiseen sekä asenne työn tekemiseen on tullut kotoa. ”Meitä kuvastaa parhaiten lappilainen periksiantamattomuus”, Pete toteaa. ”Sen avulla olemme selvinneet läpi laman ja vaikeiden aikojen. Uskomme, että tekemällä hyvin ja monipuolisesti paljon asioita, saa paljon myös aikaan.”

Tuloksia ja teknologiaa

Avalonille on aina ollut tärkeää olla teknologioiden aallonharjalla ja kokeilla moderneimpia mahdollisia ratkaisuja. Vaikka joskus on tullut huteja, niistä on opittu. ”Olemme aina pyrkineet tarjoamaan uutta ja kokeilemaan ennakkoluulottomasti ratkaisuja, joita muut eivät ole vielä keksineet”, Jari toteaa.

Jarin mukaan mielenkiinto uusia asioita kohtaan onkin ollut tärkeä tekijä Avalonin menestyksessä vuosien varrella. ”Moni toimisto on matkan varrella kaatunut siihen, että digitaalisessa muutoksessa ei ole osattu tai haluttu olla mukana. Meille on aina ollut tärkeää pysyä kehityksen matkassa ja kehittää toimintaa markkinoiden muuttuessa. 25 vuotta sitten markkinointi ja myynti olivat erillisiä elementtejä – nykyään tilanne on täysin toinen. Markkinointi ja myynti tukevat toisiaan ja ovat olennainen osa kokonaisvaltaista asiakaskokemusta.”

Jari ja Pete Laakso

Kun yhdessä tekee, priimaa tuppaa tulemaan

Vaikka sisaruksen kanssa työskentely voi monen mielestä kuulostaa lähtökohtaisesti vaikealta idealta, ovat Pete ja Jari kokeneet toistensa kanssa toimimisen pelkästään positiivisena voimavarana. Kun toisen tuntee läpikotaisin, on helppo luottaa siihen, että molemmat pitävät sovitusta kiinni ja kaikki saadaan aina ratkaistua. ”Totta kai meillä on välillä vastakkaisiakin näkemyksiä, mutta olemme saaneet hommat aina hyvässä hengessä maaliin. Pääsääntöisesti olemme melko samaa mieltä asioista, mutta voimme myös haastaa toisiamme turvallisesti”, Jari sanoo.

Myös yrityksen toimintakulttuuri on saatu hiottua vuosien varrella malliin, jossa toimitusjohtajana toimiva Pete luotsaa Helsingin toimistoa ja hallituksen puheenjohtajana toimiva Jari on vetovastuussa Oulusta. Vuoden 2018 keväällä tapahtuneen suuren muutoksen jälkeen vastuut onkin jaettu mahdollisimman tasaisesti etelän ja pohjoisen välille, ja molempia toimistoja johdetaan tasapuolisesti samanlaisella otteella.

”Tällä hetkellä parasta Avalonissa ovat ihmiset ja yhteinen tekemisen meininki. Esimiehenä parasta on nähdä työntekijöiden kehittyvän ja kukoistavan. Olemme vuosien saatossa saaneet tehdä töitä aivan mielettömien ihmisten kanssa”, Pete toteaa.

”Kun nyt katsoo ihmisten meininkiä ja peilaa sitä menneisyyden vaikeuksiin, tuntuu, että olemme todella hyvässä tilanteessa. Meillä on erinomainen porukka tekemässä asioita, eikä näitä hommia voisi tehdä ilman kaikkien rautaisten ammattilaistemme panosta”, Jari komppaa.

Asiakas ensin, vaikka New Yorkin ajassa

Jari ja Pete haluavat kiittää menneistä vuosista erityisesti Avalonin asiakkaita. Avalonin ylpeytenä ovat aina olleet tiiviit asiakassuhteet, joista on vuosien varrella muodostunut jopa vuosikymmenten mittaisia kumppanuuksia. Asiakkuuksia on vuosien varrella lähdetty hoitamaan aina palvelu, laatu ja joustavuus edellä. ”Pitkät asiakassuhteet eivät jossain vaiheessa tunnu enää edes asiakassuhteilta, vaan syvemmältä kumppanuudelta. Tavoitteena on, että kun hoidetaan asiat reippaasti pois alta ja suhtaudutaan tekemiseen mahdollisimman mutkattomasti, päästään hyviin tavoitteisiin yhdessä asiakkaan kanssa,” Jari sanoo. ”Tarkoituksenamme on ollut alusta asti tarjota kokonaisvaltaista kumppanuutta, jotta asiakkaidemme ei tarvitsisi kilpailuttaa useaa toimistoa tekemään montaa eri asiaa.”

Vuosien varrelle onkin osunut monia uskomattomia asiakasprojekteja, joissa Avalon on saanut toteuttaa kaikkein villeimpiäkin ideoitaan.  Yhtenä erikoisimmista ja kunnianhimoisimmista projekteista veljekset muistavat kultakaivoshankkeen, jolloin lauma pohjoisamerikkalaisia sijoittajia lensi Leville keskellä kesää muutamaksi päiväksi tutustumaan alueeseen. Keskikesän yötön yö mahdollisti sen, että koko reissu hoidettiin New Yorkin ajassa eikä sijoittajien tarvinnut kärsiä lainkaan jet lagista. Avalonin ja Levin yhteistyönä hoitama tempaus piti sisällään myös virkistystoimintaa, kuten keskellä yötä pelatun golf-kilpailun.

Toinen valtava rykäys on ollut Kemin LumiLinna. Aluksi yhden ihmisen täysin hulluna ideana liikkeelle lähtenyt projekti muodostui nopeasti kansainväliseksi menestystarinaksi, joka on kantanut näihin päiviin saakka. Avalon hoiti alkuvuosina kaiken LumiLinnan markkinoinnin ja kehitti vahvan brändin tueksi myös monille lapsille rakkaiksi tulleet Lumilinnan asukkaat Artun ja Tertun.

Tulevaisuuskin näyttää veljesten mielestä varmalta ja turvalliselta. ”Olemme saaneet luotua liiketoimintamallin, joka pyrkii suurten kokonaisuuksien tekemiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen yhdessä asiakkaidemme kanssa. Olemme viimeisen vuoden aikana kasvaneet paljon yrityksenä ja nyt tavoitteena on pysyä tällä hallitulla kasvun tiellä.”

Pete ja Jari Laakso 25 vuotta

Kuvassa Pete ja Jari Laakso Avalonin 25-vuotisjuhlareissulla helmikuussa 2019. Käsissään Laaksot pitelevät kuvittaja Jutta Rikolan uniikkeja teoksia. Voit ihastella Jutan kuvituksia lisää Instagram-tilillämme.

Voit lukea lisää Avalonin 25-vuotisjuhlamatkasta pitkäaikaisen asiakkaamme Levi Ski Resortin maisemiin täältä. Jutussa Avalonin työntekijät vuorostaan kertovat, mikä yrityksessä on parasta.

Alkuperäisen Avalonin perustalle rakentunut Valley Bros. muodostuu viidestä yhtiöstä, jotka tekivät vuonna 2018 neljän miljoonan liikevaihdon ja positiivisen tuloksen noin viidenkymmenen ammattilaisen voimin.

Moderniin markkinointiin ja vahvaan kumppanuusmalliin panostava markkinointitoimisto Avalon työllistää yli kolmekymmentä henkeä Oulussa ja Helsingissä. NTRNZ media Ltd. on Pohjois-Suomesta käsin globaalisti toimiva osakkuusyhtiö, joka tunnetaan etenkin Venla-palkitusta suosikkisarja Eränkävijöistä. Joiqucom Oy puolestaan huolehtii digitaalisen kommunikaatio- ja projektiviestinnän toimivuudesta ja helppokäyttöisen digityötila Joiqu.comin ylläpidosta. Tuorein ryhmän jäsen Hubit Oy on ketterä uuden sukupolven inbound-konsulttitoimisto, HubSpot Rookie of the Year -palkinnon voittaja ja Agency Partner -ohjelman jäsen, joka haluaa kasvattaa PK-yritysten liikevaihtoa ja kilpailukykyä.

Näiden lisäksi Valley Bros. Oy hallinnoi myös Brand Editor -aineistonhallintaympäristöä ja on parhaillaan mukana muutamissa startup-hankkeissa.

 

Avalon

Kiinnostaako markkinoinnin maailma teoriassa ja käytännössä?
Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaat juttumme suoraan sähköpostiisi.

 

Tilaa uutiskirje