bg-canon
< Takaisin listaukseen

Avalonin emo Valley Bros. NTRNZ median osaomistajaksi

8.11.2016

Avalonin omistajayhtiö Valley Bros. Oyon ostanut 30 % osuuden NTRNZ media Oy:n osakekannasta. NTRNZ media Oy on oululainen visuaalisuuden, digitaalisuuden ja liikkuvan kuvan erikoisosaaja, joka tunnetaan parhaiten lokakuussa Yle TV1:llä alkaneenEränkävijät-sarjan tuottajana.

vb-ntrnz-1800x900

– Yrityksemme koko on kaksinkertaistunut viimeisen kahden vuoden aikana, ja työllistämme tällä hetkellä 13 henkeä täysipäiväisesti. Tulevien vuosien näkymät ovat vahvasti kansainvälistymisessä, nykyisten kumppanien ja Pohjois-Suomen matkailumarkkinoinnin parissa toimimisessa. Myös uusien sisältöjen ja formaattien kehittäminen tulee olemaan vahva suuntauksemme, toteaa NTRNZ media Oy:n perustajaTeemu Hostikka.

– Valley Bros. Oy tuo tukea ja kokemusta NTRNZ median nopeaan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Vastaavasti NTRNZ media täydentää vahvasti osaamisellaan Valley Bros. -ryhmää, johon kuuluvat myös modernin, monikanavaisen markkinointiviestinnän suunnitteluun ja toteutukseen erikoistunut Avalon Oy sekä edistyksellisen digitaalisen työtilan kehittänytJoiqucom Oy, toteaaJari Laakso.

– Hienoa, että konsernin palvelupaletti laajenee. Markkinoinnin kehitys on ollut nopeaa: Markkinoinnin automaatio ja sisältömarkkinoinnin keinot ovat tuoneet uusia mahdollisuuksia tehokkaaseen, tulokselliseen tekemiseen. Yksi sisältömarkkinoinnin kasvavimmista muodoista on viime vuosina ollut juuri liikkuva kuva, joten varmasti erilaisia ja luovia yhteistyön muotoja syntyy näin konsernin sisälläkin, iloitsevat avalonilaiset.

Lisätietoja:
Jari Laakso
Valley Bros. Oy
p. 040 058 7253

Topics: Uutiset

Avalon

Kiinnostaako markkinoinnin maailma teoriassa ja käytännössä?
Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaat juttumme suoraan sähköpostiisi.

 

Tilaa uutiskirje