Investoidaan-markkinointiin
< Takaisin listaukseen

Investoi markkinointiin – lisää öljyä kasvumoottoriin

11.10.2016

Olen saanut viimeisen puolen vuoden aikana seurata kymmenittäin mielenkiintoisia kasvupitsauksia. Erityisesti sen ansiosta, että olen toiminut KasvuOpenissa Myllärinä ja Osaajana. Mutta totta kai myös oman työni kautta, jossa käyn keskusteluja yritysten kanssa nokatusten ja verkostotapahtumien yhteydessä. Suomi on pullollaan aivan mahtavia kasvuideoita, ja ennen kaikkea niiden edistämiseen kaiken tarmonsa sijoittavia yrittäjiä, jotka kaipaavat tukea markkinointiin.

Mistä sitten kiikastaa?
Miksei menestystä tule?

Erittäin selkeästi näkyy läpi, että kyse on yrityksen tärkeimmästä kasvumoottorista – markkinoinnista, ja erityisesti sen rasvaamisesta vinhemmille kierroksille. Tässä 4 vinkkiä kasvumoottorin viritykseen:

1. Kerro kirkastetulla ydinviestillä yrityksen tuotteista ja palveluista.
2. Mieti tarkkaan oikea kohderyhmä ja kohdenna viestit heille.
3. Tuo myyntiin kasvua modernin markkinoinnin keinoin maan rajoista välittämättä sekä kotimarkkina että kansainväliset mahdollisuudet hyödyntäen.
4. Toimi kustannustehokkaasti ja mittaa tuloksia.

Miksi markkinointi ontuu?

Suomessa panostetaan paljon innovointiin ja teknologiseen edelläkävijyyteen, ja tämä näkyy kyllä huipputuotteina. Mutta kun tullaan kaupallistamisvaiheeseen, huolelliseen perustan suunnitteluun ja varsinaisen markkinoinnin käynnistämiseen, paukut loppuvat kesken. En usko, että tänä päivänä on enää kyse edes siitä, että markkinointi ajatellaan kuluna tai että investoinnin merkitystä ei ymmärrettäisi. Tai että omaansa ei uskottaisi täysillä. Kyse on vain kerta kaikkiaan enimmäkseen rahasta, sen saatavuudesta kasvuyrityksen markkinointipanostuksiin.

Rahan saatavuus niin pankkien kuin pääomasijoittajienkin kautta tuntuu olevan se tiukin paikka. Puhumattakaan monista tuki-instrumenteista, joissa markkinoinnin ja myynnin tukeminen rajataan pois – miksi? Suomessa ei edelleenkään uskota, että markkinointiin panostamalla taataan yrityksen kasvu.

Miksemme suuntaisi tukirahoja öljyämään kasvumoottoreitamme huippuvireeseen? Mitä enemmän olen kuullut ja tutkinut viime aikoina, sitä enemmän olen pyörällä päästäni siitä, miten monia tukielementtejä ja niitä pyörittäviä organisaatioita – sekä kansallisella että EU-tasolla – onkaan. Ja kuitenkin valtaosa näistä tukimuodoista ohjataan enemmän teknologisiin asioihin ja kaikkeen muuhun kuin kaupallistamisen tukemiseen.

Ja nyt seuraa Suomi 100 –haaste!

Ehdotan että valjastetaan yhä merkittävämpi osa yrityksille suunnatuista tukimuodoista määrätietoiseen kasvumoottorin öljyämiseen, markkinointiin. Valitaan itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi 100 innokkainta virkamiestä yli organisaatiorajojen tukemaan ja sparraamaan 100 kasvukelpoisinta yritystä kohti huikeita saavutuksia. Valitaan lisäksi 100 modernin markkinoinnin ammattilaista jokaisen tiimin rinnalle tukemaan tavoitteiden toteutumista. Vaikka aikajänne 100-vuotisjuhliin on lyhyt, uskon että tässäkin ajassa saavutetaan huikeita tuloksia, kunhan vain laitetaan hihat heilumaan nyt!

Minä ilmoittaudun heti vapaaehtoiseksi, sillä uskon täysillä, että tämä panostus kantaa hedelmää enemmän kuin mikään muu valtion organisaatioiden yrityksille suuntaama tämän hetken tukitoimenpide. Mitä sinä olet mieltä?

Topics: blogi, yritystuki, Kasvu Open, kasvuyritys, kaupallistaminen, Suomi 100

Jari Laakso
Hallituksen puheenjohtaja & ensimmäinen avalonilainen

Kiinnostaako markkinoinnin maailma teoriassa ja käytännössä?
Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaat juttumme suoraan sähköpostiisi.

 

Tilaa uutiskirje