unsplash
< Takaisin listaukseen

Mitä jos tiimistäsi löytyisi aina se osaaminen, jota tilanne vaatii?

7.11.2019

Tapahtui eräänä päivänä avokonttorissa, että tiimiin liittyi uusi kollega, joka mahdollisti kaikki ne markkinoinnin ja viestinnän toimenpiteet, joita oikeasti tarvittiin. 

Tämä uusi kollega nivoi tehokkaasti yhteen organisaation datavirrat ja jalosti niistä dataperusteista asiakasviestintää. Kun tarvittiin kansainvälinen viraalikampanja, liiketoimintaa tukeva mobiiliapplikaatio tai uudenlainen luova kampanjakonsepti, kollegalta löytyi aina oikeanlainen osaaminen näiden toteuttamiseen.

Hän myös kiteytti hyödyllisen asiakastiedon organisaation eri rajapinnoista ja järjestelmistä. Koska hän tunsi asiakkaat, hän osasi viestiä heille tavalla, jonka he kokivat itselleen hyödylliseksi.

Vaikka hän olikin aika kone kollegaksi, mikään robotti hän ei silti ollut. Sillä hän oli kokonainen toimisto. Tiimin tueksi oli valittu kokonaisvaltainen markkinoinnin kumppanuus Avalonin kanssa.  

Kumppanuusmalli on tänä päivänä yhä useamman asiakkaamme valinta, sillä se tarjoaa kattavan ratkaisun kaikkiin niihin tarpeisiin ja mahdollisuuksiin, joita kiihtyvällä tahdilla muuttuva toimintaympäristö tuo tullessaan.

Kumppanuusmallissa me olemme asiakkaallemme tuo kollega – joskus jopa niin, että yksi meistä toimii asiakkaan omana markkinointivastaavana, muun toimistomme resursseja asiakkaalle kanavoiden.

Yksi näistä asiakkaistamme on Suomen johtava hiihtokeskus Levi Ski Resort, jonka digitaalista asiakaskokemusta kehitämme tiiviissä kumppanuusmallissa. Tsekkaa tästä, mitä Markkinointi & Mainonta kirjoitti kumppanuudestamme viime toukokuussa.

Levilaiset-ja-avalonilaiset-2019

Leviläiset ja avalonilaiset toukokuussa 2019. Kuvassa vasemmalta AD Henri Koponen ja asiakkuusjohtaja Nina Taipaleenmäki Avalonilta, Levi Ski Resortin liiketoimintajohtaja Marko Mustonen, Avalonin hallituksen puheenjohtaja Jari Laakso, Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari sekä digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Essi Toikkanen ja copywriter Mikko Lehtinen Avalonilta.

Kumppaneina kohti digitaalista rinneliiketoimintaa

Kumppanuutemme Levi Ski Resortin kanssa on erinomainen esimerkki siitä, mitä markkinointitoimiston ja asiakkaan yhteistyö voi saumattomimmillaan olla. Tuotamme heille markkinointitoiminnot ja yksi meistä toimii samalla hiihtokeskuksen täysipäiväisenä markkinointiresurssina.

Samalla kehitämme asiakkaan kanssa hiihtokeskuksen palveluista ja käytössä olevista teknologioista keskitettyä digitaalista kokonaisuutta, joka mahdollistaa markkinointiviestien tarkan dataperusteisen kohdentamisen.

Projekti yhdistää toisiinsa hiihtokeskuksen verkkosivuston, verkkokaupan, sosiaalisen median kanavat, markkinoinnin automaation työkalut, CRM-kannan sekä kehittämämme mobiilisovelluksen, joka luo edellytykset mm. hetkessä kiinni olevan hyödyllisen tiedon toimittamiselle suoraan rinteessä olevalle asiakkaalle.

Tiiviin kumppanuutemme yhtenä merkittävänä tuloksena on rinneliiketoiminnan digitalisointi.

Kokonaisvaltainen markkinoinnin kumppanuus

Kumppanuusmalli edustaa ajantasaista tapaa tehdä markkinointia, sillä siinä yhdistyvät markkinointitoimiston tarjoama:

Mitä siis, jos tiimissänne majailisikin kokonaisen markkinointitoimiston luova aivovoima, yhteenlaskettu kokemus erilaisten viestinnällisten haasteiden ratkaisemisesta sekä resurssit joustoihin silloin, kun niitä eniten tarvitaan?

Mitä kokonaisvaltainen markkinoinnin kumppanuus mahdollistaisi teidän liiketoiminnassanne?
Ota yhteyttä, niin jutellaan!

Topics: Markkinoinnin kokonaisvaltainen kumppanuus, Levi, kohdennettu viestintä, asiakasdata, digitalisaatio

Mikko Lehtinen

Kiinnostaako markkinoinnin maailma teoriassa ja käytännössä?
Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaat juttumme suoraan sähköpostiisi.

 

Tilaa uutiskirje