Valokuvablogi siitä kuinka vanha intohimo syttyi uudelleen
< Takaisin listaukseen

Valokuvablogi siitä kuinka vanha intohimo syttyi uudelleen

18.10.2016

Poikani halusi viikonloppuna Pokémon-jahtaajien ykköspaikkaan Suomenlinnaan ja äitiä tarvittiin mukaan henkiseksi tueksi. Reissusta tuli mainio myös itselleni, kun keksin lainata asiakkaaltamme Canonilta mukaan kunnon digijärkkärin.

Edelliset kokemukset järjestelmäkamerasta olivat isäni 70-luvulla ostetun Cosinan kanssa. Siinä kamerassa oli tasan kolme säätömahdollisuutta; aukko, aika ja tarkennus. Todella helppoa! Kun filmirulla oli täynnä, se kelattiin kammesta vääntämällä ja kuvat vietiin teetettäväksi valokuvaliikkeeseen. Sitten jännättiin, millaisia kuvista tuli ja analysoitiin niitä koko perheen voimin.

Upea Canon EOS 80D

Sain Suomenlinnan-reissuumme Canonilta lainaksi upean EOS 80D -digijärjestelmäkameran ja siihen EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS STM -objektiivin. Avatessani laatikkoa olo oli kuin jouluaattona. Jännitin mitä paketista löytyy – ja huh miten hieno kamera olikaan! Se painoikin kuin synti ja sisälsi hurjasti erilaisia säätömahdollisuuksia sekä valmiita kuvaustiloja. Aika nopeasti kuitenkin tajusin, etten millään ehtisi viikonlopun aikana ymmärtämään sen kaikkia hienouksia. Ei auttanut kuin mennä mutu-fiiliksellä ja kokeilla lennosta eri juttuja.

Pikaopas perustoimintoihin

Kotona virittelin kameran valmiiksi reissua varten. Muistikortti sisään omasta ikivanhasta Canon PowerShotista. YouTubesta ohje objektiivin laittoon. Virtanappikin löytyi! Hurraa! Naapureilta lainaksi kameralaukku ja kaulahihna. Manuaalin lataus netistä kännykkään. Onneksi 400-sivuisesta oppaasta löytyi heti alkusivuilta pikaopas perustoimintoihin. Hienoudet jäivät väkisinkin alkuvaiheessa takavasemmalle.

Lauantaina sitten pakattiin eväät reppuun ja lähdettiin kohti seikkailua. Kaivoin kameran esille laukusta jo metrossa ja päätin pitää sen koko ajan käsillä, kaulassa roikkumassa, valmiina, jos jotain mielenkiintoista kuvattavaa ilmaantuisi. Sitten vain silmät auki ja hakemaan jännittäviä kuvakulmia ympäröivästä maailmasta.

Automatiikalla alkuun ja ammattilaisilta apuja

Koko reissulta räpsin varmaankin yli 200 kuvaa. Ehdin oppia kamerasta paljon, mutta myös paljon jäi pimentoon. Onneksi Suomenlinnassa oli kyseisenä viikonloppuna paljon ammattikuvaajia kuvaamassa hääpareja. Kun kameran kanssa meni sormi suuhun, rohkaisin mieleni ja kävin välillä kysymässä neuvoa. Enimmäkseen räiskin menemään Creative Auto -tilalla. Aluksi kyllä yritin säätää itse aukkoa ja tarkkuutta manuaalisesti, mutta siihen meni liikaa aikaa ja monesti kuvauskohde hermostui tai tilanne meni ohi.

Joka tapauksessa hienon Pokémon-päivän ansiosta innostukseni valokuvaukseen syttyi taas ja nyt harkinnassa onkin oman digijärkän osto. Myös ymmärrys ja arvostus ammattikuvaajien työtä kohtaan kasvoi ziljoona kiloa! Kyllä se on niin, että jokaisella alalla on osaajansa.

Ohessa kuvasatoa Pokémon-metsältä, olkaa hyvät!

***

Oivaltava markkinointiviestintä ja tuloksellinen asiakaskokemusmarkkinointi ovat meidän avalonilaisten heiniä. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää modernin markkinoinnin isosta kuvasta.

 

1Metrossa

Hauska heijastus ikkunassa! Klik!

 

2ikkuna

Suomenlinnan lautalla. Ikkunateema jatkuu.

 

3talventörröttäjät

Maisemakuvausta ja syvyysterävyyskokeiluja. Etuala skarppi.

 

4kirkon_torni

Ja toisinpäin.

 

5Majakka_kaikki

Ohoh, ensin meni puhki! Äh, sitten tuli liian tumma! No, onneksi on Photoshop!

 

6muuri_hohto

Upea auringonvalo tuli kulmaan! Hienot kuvioinnit muurissa.

 

7Tunnelissa_SH

”Oottakaa vielä hetki, mä yritän vielä vähän säätää…”

 

8Poke_sali

Pokémon-salilla tungosta.

 

9Kumpareet

Hauskat pilvet ja kumpareet.

 

10siivet2

Liike! Näitä lintuja olisi ollut hauska kuvata pidempäänkin.

 

11sorsaneiti

Kaino Sorsaneiti. Syvyysterävyys onnistui tässä hienosti!

 

12poika_hymy

Kotimatkalle. Hyvä reissu. Zoomilla lähelle, siitä tulee jotenkin kiva tunnelma.

Topics: blogi

Katja Harvala

Kiinnostaako markkinoinnin maailma teoriassa ja käytännössä?
Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaat juttumme suoraan sähköpostiisi.

 

Tilaa uutiskirje