Avalonin Babylon-tiimissä nuoret osaajat saavat haastaa ja uudistaa
< Takaisin listaukseen

Avalonin Babylon-tiimissä diginatiivit saavat haastaa ja uudistaa

26.01.2021

Avalon perusti viime syksynä junioritiimin, joka on loistava mahdollisuus sekä nuorille markkinointiosaajille että asiakkaille.

Avalon perusti viime syksynä junioritiimin, joka on loistava mahdollisuus sekä nuorille markkinointiosaajille että asiakkaille.

Kun aidosti aidot diginatiivitnälkäiset kirjoittajat ja tuoreet visualistit haastavat olemassa olevaa, voi syntyä merkittäviä markkinointitekoja. Ja juuri siksi Babylon-konsepti startattiin Oulun toimistolla. Toki oman lisänsä projektiin antoi Pohjois-Suomessa pitkään jatkunut nuorisotyöttömyys, joka koskee valitettavasti myös koulutettuja nuoriaMe Avalonissa taas kaipasimme innokkaita ihmisiä tekemään ennakkoluulotonta markkinointia, joten nuorisotiimin kasaaminen oli kaikin puolin mahtava juttu. 

Erilaiset yhteen ja positiivinen päng!

Tällä hetkellä Avalonin uuden sukupolven tiimistä löytyy luova kirjoittaja ja konseptisuunnittelija, digitaalisen median plannerisomespesialistitekninen erikoisosaaja sekä CX-suunnittelija. Haku on kuitenkin pysyvästi auki ja lahjakkaille persoonille on aina tilaa.

Samaan hengenvetoon on sanottava, että juniorilokerointihan on lähinnä sanahelinää, koska kaikki uusimmat rekrytoidut ovat iästään huolimatta kovia tekijöitä. Kun nämä osaavat ja avoimet mielet yhdistetään vanhemman kaartin kanssa, syntyy yllättävää ja hienoa jälkeä. Lisäksi on iso etu, että meillä on ihmisiä, jotka pystyvät sujahtamaan helposti nuorisokohderyhmien nahkoihin ja tuomaan asiakkaiden viestintään tarvittaessa täsmälleen oikeaa sävyä.

Diginatiivit haastavat: mitä jos tehtäisiinkin tää näin?

Uuden suunnitteluryhmän myötä monet Avalonin asiakkaat pääsevät nauttimaan nuorten diginatiivien ideoista, sillä vastuuta on jaossa niin paljon kuin hartiat ja pää kestävät. Ja näyttävät ne kestävän, sillä jo nyt nämä markkinointiuraansa aloittelevat suunnittelijat ovat lunastaneet paikkansa monissa merkittävissä asiakkuuksissa.

Käytännössä nuoret on integroitu olemassa oleviin Avalon-tiimeihin ja kun tulee uuden suunnittelun hetkiajatuksia ja näkökulmia pyöritellään yhdessä vanhempien kollegoiden kanssaTällaisessa prosessissa vakiintunutta tekemistä ohjaava jarrupoljin heitetään pois ja yleensä lopputulos on jotain älyttömän paljon tavallista kiinnostavampaa.

Tutustu Avalonin nuoriin lupauksiin ja lue miten he aikovat muuttaa markkinoinnin maailmaa. Kaikki Avalonin työntekijät löydät täältä. Mikäli sinulla on lisäksi tarve viestiä nuoremmille kohderyhmille tai haluat muuten vaan kuulla tuoreen mielipiteen brändistäsi, palvelustasi tai vaikka uudesta tuotteestasilaita ihmeessä viestiä: jari@avalon.fi ja me autamme sinua! 

 

Topics: moderni markkinointi, Verkkosivut & sovellukset

Jari Laakso
Chairman & Partner

Kiinnostaako markkinoinnin maailma teoriassa ja käytännössä?
Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaat juttumme suoraan sähköpostiisi.

 

Tilaa uutiskirje