Avalon on jälleen osallistunut Kaikille kone -kampanjaan, jossa yrityksiltä kerätään käytettyjä tietokoneita lahjoituksina koululaisille. Toimimme pro bono -periaatteella ja nyt vuonna 2020 roolimme oli aiempaa suurempi: vastaamme kampanjan sanomasta ja visuaalisesta ilmeestä sekä markkinointiviestinnän koordinoinnissa kampanjaan osallistuneiden yritysten kesken.
Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana etäopiskelu on ollut suurimmalle osalle koululaisia ainoa mahdollinen opiskelumuoto. Etäopiskelu edellyttää toimivaa teknologiaa, ja ne oppilaat, joilla ei ole käytössään tietokonetta, ovat epätasa-arvoisessa asemassa.
Kaikille kone -kampanja haastaa yritykset lahjoittamaan käytetyt tietokoneet koululaisille. Kampanjan taustavoimina toimii talkoohengessä joukko teknologiayrityksiä, kuten 3stepIT ja Microsoft.
Kampanjan alkuperäinen tavoite oli kerätä 1 000 kannettavaa tietokonetta. Karkean arvion mukaan koneettomia koululaisia on kuitenkin kymmeniä tuhansia.
Avalon kehitti kampanjan visuaalisen ilmeen ja ydinsanoman. Johtavana ajatuksena on, että tasa-arvoisten oppimismahdollisuudet ovat perusoikeus, jotka kuuluvat kaikille. Yleishyödyllisistä kampanjoista poiketen kampanjan visuaalinen ilme on tarkoituksella raikas ja toiveikas.
Uudistimme kampanjasivuston, jonka kautta lahjoituksia voi tehdä, ja suunnittelimme valmiit sähköpostiviestit sekä sosiaalisen median nostot, joilla yritykset voivat haastaa muut mukaan kampanjaan.
Kampanjan sanomaa levitettiin lisäksi useilla, niin ikään talkoovoimin toteutetuilla radiospoteilla, joita tähdittivät Peter Franzen, Tommi Korpela, Krista Kosonen, ja Mervi Kallio.
Kampanjan käynnistyessä 31.3.2020 tavoitteena oli kerätä 1 000 käytettyä tietokonetta ja 50 000 euroa rahalahjoituksina. Opetushallituksen kartoitettua puuttuvia koneita, todellinen tarve osoittautui merkittävästi suuremmaksi. Laitehakemuksia tuli huhtikuun aikana yli 7 000 kpl.
26.5.2020 menneessä konelahjoituksia saatiin 951 kappaletta ja rahankeräys on tuottanut 119 730 euroa, mikä on roimasti yli alkuperäisen tavoitteen. Lahjoitusten avulla pystyttiin hankkimaan opiskeluun tarvittavat laitteet yli 1 500 oppilaalle ja opiskelijalle.
Kampanja sai kiitettävästi näkyvyyttä valtakunnallisissa medioissa: 29 uutisartikkelia, joiden yhteenlaskettu potentiaalinen tavoittavuus on 20.8 miljoonaa. Myös sosiaalisessa mediassa sana on levinnyt todella kiitettävällä kattavuudella.
Ohessa muutamia osumia:
Viiden jälkeen -ohjelma, 27.4.2020 (kohdassa 39:20)
Yle, 31.3.2020: Kymmenet tuhannet oppilaat Suomessa ilman tietokonetta: Sauli Niinistön suojelema kampanja auttaa perheitä korona-arjessa
Tivi, 28.4.2020: Kaikille kone -kampanja sai kerättyä 1000 konetta koululaisille, lisää tarvitaan
Lisätietoja kampanjasta ja lahjoitustilanteen kehittymisestä osoitteessa: kaikillekone.fi.
HELSINKI
Kanavaranta 3-7 E 24
00160 Helsinki
OULU
Kasarmintie 21
90130 Oulu